tiistai 14. helmikuuta 2012

Lakkalaatikolla

Joskus on hyvä käyttää vanhoja lakka-aarteita. Valitsin ystävänpäiväksi Lumenen Super Gloss & Quick Dry Hypo-sensitive lakan sävyssä 56 Huomisen laulu (A Song Beyond; 7,5 ml). Kaksi kerrosta lakkaa riitti tasaiseen väriin. Ihana helmiäisruskea, jossa näkyy päivänvalossa häivähdys violettia. Levittäessä oli pientä raidoittumista havaittavissa, mutta ei mitään häiritsevää. Lakan parasta ennen päiväys on 01/2006, mutta se levittyi yhtä hyvin kuin uudemmat lakkanikin.






Laitoin myös pikakuivattajaksi kerroksen Sally Hansenin Insta-Dritä (made in U.S.A; 13,3 ml), jota ilman en tulisi enää toimeen, sekä Mavalan Mava-Whitea aluslakaksi (made in Switzerland, 10 ml).  Sallystä täytyy sanoa, että pikakuivattaja on puolessa välissä ja se on alkanut hieman paksuuntua. Avasin sen 25.6.2011 (kyllä, muistin kirjoittaa pakkaukseen avaamispäivämäärän) eli 7,5 kuukautta se on kestänyt suhteellisen priimakunnossa. Tilanteen kehittymistä täytyy seurailla. 

Vanhoja lakkaystäviä on mukava välillä myös muistaa ja olen saanutkin pahimman kynsilakkojen hamstrausinnon taittumaan järjestelemällä lakkojani milloin käyttö- milloin värijärjestykseen.


Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Lumene Super Gloss & Quick Dry 56 Huomisen laulu, päivänvalossa.

Lumene Super Gloss & Quick Dry 56 Huomisen laulu, sisävalaistuksessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti